Elettiin vuotta 1989.

Tuolloin, analogisen filmituotannon aikakautena, valokuvausala koki suuren läpimurron “Tunnin kuva”-laitteistojen yleistyttyä.
Aiemmin kuviaan oli joutunut odotella viikkoja, nyt minilaboratoriot tuottivat niitä jopa yhden tunnin aikana.

Tästä innostuneena valokuvausharrastaja-TRIO, Jorma Penttilä, Matti
Kivelä ja Raimo Viiperi, perustivat yrityksen ja hankkivat sen nimissä MINILABoratorion.
Yrityksen nimeksi annettiin Triominilab Ay. Yrityksen toimiala kattoi tunnin kuva-palvelut, eli filminkehitykset sekä valokuvien tuotannon, jopa tunnissa.

Palveluita nopeasti laajennettiin valokuvatarvikkeisiin ja laitemyyntiin, passikuviin ja myös muihin kuvauspalveluihin.

Seuraavana vuonna, 1990 Triominilab Ay:n rinnalle perustettiin Triomini Oy.

Liikkeessä työskennellyt Kristiina Lapinkorpi osti 1.9.2004 yrityksen silloisilta omistajilta isältään ja veljeltään, Jorma ja Janne Penttilältä. Yritykset yhdistettiin yhdeksi toimijaksi, Triomini Oy:ksi.
Triomini Oy on säilynyt sekä samassa perheessä, että myös samassa liikekiinteistössä perustamisestaan lähtien.

Uusi murros alalla koettiin kuvien ja kuvausten digitalisoitumisen myötä. Minilaboratoriosta on luovuttu ja resurssit suunnattu uuden teknologian aikakauteen.

Triomini Oy palvelee asiakkaitaan nykyään ajanmukaisin ottein ja rautaisella kokemuksella.
Palveluita ovat kehystys, passikuvaus ja muut tapahtuma-, mainos-, ja muotokuvaukset.